Aviapolis floppasi pahasti!

aviapolis

Muistatteko kun aiemmin täällä kerroimme kehäradasta ja Aviapoliksesta, josta oli tarkoitus tulla koko tuon suuren raidehankkeen keskipisteistä. Suunnitelmat olivat suuria ja ei siinä mitään, ne myös kuulostivat hyvälle. Valitettavasti todellisuus on nyt osoittautunut täysin toisenlaiseksi ja kerran niin upeasta ja mahtipontisesta suunnitelmasta on vain muisto jäljellä.

Menimme tutkivan journalismin nimissä paikan päälle katsastamaan mikä tilanne on paikan päällä. Vastassa meitä oli tyhjyyttään ammottava Aviapoliksen asema, jonka läpi tehdään päivittäin vain ja ainoastaan 2700 matkaa. Luku on hurjan paljon pienempi mitä se alkuperäisissä suunnitelmissa oli ja nyt onklin jouduttu ottamaan takapakkia oikein kunnolla,

Kun Aviapoliksen oli tarkoitus olla Vantaan kasvun takaava vetojuhta, on se jäänyt ilman huomattavaa suosiota ja kumiseekin ja kumiseekin nyt tyhjyyttään! Nyt tilanne on se, että alueelle tuodaan kaupungin rahoituksella kimppatakseja, sekä yhteiskäyttöautoja, jotta ihmiset voiuvat kulkea sieltä junalla työpaikoilleen. Aviapolis vain yksinkertaisesti sijaitsee liian kaukana kaikesta ja ottaakseen sieltä junan on henkilön ensin saavuttava itse Aviapolikseen jollakin tavalla.

Tuntuukin että koko Kehärata ja sen ympärillä olevat oheisprojektit ovat alusta asti olleet todella epäsuotuisten tuulten alla ja epäonnea on löytynyt vaikka muille jakaa. Toivotaankin että projekti saisi tuulta alleen ja se alkaisi pikkuhiljaa tavoittaa ihmisiä aiempaa paremmin. Suurin ongelma vain ei poistu ihan äkkiä ja se on jo aiemmin mainittu Aviapoliksen kaukainen sijainti.

 

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *